Osa 1. Ystävykset lähtivät yhdessä – tarina Amanda-mopsista ja Rolle-kissasta
Olen ollut pienestä saakka kiinnostunut eläimistä ja aina kääntelemässä kiviä ja hoitamassa sammakoita ja etanoita, jotka metsäpolulla tulivat vastaan. Hoivavietti eläimiä kohtaan on aina ollut vahva. Koko nuoruuteni meillä oli kotona aina 4-5 eläintä ja otin lemmikeistäni suurta vastuuta jo nuorena lapsena.
Minulla oli ennen ollut mm. saksanpaimenkoiria mutta Amanda mopsi tuli kotiini pienen sattuman kautta. Minulla oli ennen ollut käsitys että kaikki pikkukoirat räksyttävät, ja sen takia en ollut ajatellut pienempiä koiria lemmikeikseni. Katsoin kuitenkin tv:stä Men In Black- elokuvaa, jossa oli puhuva mopsi ja ihastuin siihen saman tien. Tutkin kirjastossa rotua ja hankin pian ensimmäinen mopsini, joka edelleen 14,5 vuotiaana on mukana matkassa.
Pari vuotta myöhemmin vuonna 2006 Amanda tuli hänen seurakseen perheeseen. Meillä oli mukava elämä Amandan kanssa, puuhasteltiin ja muutettiin yhdessä pari kertaa. Amanda rakasti puruluita ja herkkutikkuja ja suojeli niitä aktiivisesti muiden yrityksiltä. Hän tykkäsi kuskata pehmoleluja huoneesta toiseen ja rakasti autoilua. Ihmisten ilmoilla Amanda oli hieman ujo, toinen mopsimme oli itsenäisempi.
Amanda alkoi sairastella kuitenkin n. 6-vuotiaana. Hän joutui sairauskierteeseen, joka alkoi virtsarakon syövästä, josta hän odotusten vastaisesti kuitenkin selvisi. Hän tuli sokeaksi ja sai hengitysongelmia – myös neurologisia ongelmia kuten tassujen laahausta ja kompastelua alkoi ilmetä. Kävimme monta kertaa lääkäreillä ja yritimme selvittää ja hoitaa Amandan sairauksia mutta maaliskuussa 2018 Raumalla Amanda sai trakeakollapsin diagnoosin – hänen henkitorvensa oli painunut kasaan. Silloin piti tehdä päätös; katsoako rakkaan lemmikkinsä kärsivän, tai antaako hänen mennä.
Rolle-kissa tuli elämääni 2008 siskoni kautta. Sisko oli adoptoinut Rollen pari vuotta aikaisemmin n. 1 vuoden ikäisenä mutta Rolle ei viihtynyt kerrostalossa. Serkkumme ylioppilasjuhlissa siskoni kysyi, haluaisinko ottaa Rollen itselleni – tuolloin minulla ei ollut kissoja vielä – olin aina ollut enemmän koiraihminen. Tein päätöksen nopeasti ja jo muutaman päivän kuluttua Rolle ja hänen veljensä Rontti saapuivat luokseni. Rontti valitettavasti menehtyi ketun hampaissa myöhemmin, emmekä saaneet häntä haudata. Luonani Rolle muuttuikin eri kissaksi, kun hän pääsi temmeltämään ulkona. Hän oli sosiaalinen ja rakasti ulkoilua mutta oli tarkka ”kotiintuloajastaan”, hän ilmestyi aina tarkasti terassille iltaisin oven taakse, eikä lähtenyt pitkille vaellusretkille. Kun muutimme Poriin, hän tuli mopsiemme mukana koiralenkille ilman remmiä ja käveli lungisti mukanamme. Rolle oli luottavainen ja sosiaalinen kissa.
Hän oli isokokoinen harmaa kissa, puoliksi norjalainen metsäkissa ja puoliksi maatiaiskissa. Vuonna 2012 ajattelin piruuttani viedä hänet näyttelyyn, jossa Rolle yllättäen pesi kaikki Satakunnan alueen kissat. Hän sai pokaaleja, mitaleja ja ruusukkeita ja voitti mm. parhaan kotikissan ja parhaan veteraanin palkinnot – erityisesti ulkomaiset tuomarit tykästyivät Rolleen. Rolle oli ihmisläheinen ja rauhallinen. Kun hänelle antoi herkkuja, hän piti jännää kurnutusääntä maukumisen tai kehräämisen sijasta.
Amandan sairastelun aikoihin myös Rolle sai ikäviä uutisia: suusyövän diagnoosin. Hänellä oli myös munuaisten vajaatoiminta. Lääkäri kertoi, että leikkaus voitaisiin toteuttaa mutta Rollelta pitäisi poistaa melkein puolet hampaista ja kajota myös leukaluuhun. Rolle oli jo iäkäs kissa enkä uskonut niin mittavan operaation olevan Rollelle paras vaihtoehto.
Silloin tein päätöksen, että Rolle ja Amanda saavat lähteä yhdessä kohti rauhaa. Heidän viimeinen matka toteutettiin soveltaen Tähtipölyn eutanasia– ja hautauspalveluja.
Siirry lukemaan tarinan loppuosa >>
Lue tarina, kun pyhäpäivät tulossa ja lemmikin polun päätös edessä >>
