Brunon tarina
Bruno-kissa tuli elämäämme muutamien sattumusten kautta. Asuimme silloin Rodoksella ja perhetuttumme oli töissä hotellialueella, hän löysi kissan vaeltelemassa alueella ilman kotia ja omistajaa. Brunon oli ensin tarkoitus mennä anopilleni, mutta hänen jo entuudestaan omistama koira ja Bruno eivät löytäneet yhteistä polkua. Bruno oli valkoinen ja töyhtökarvainen kissa – monet luulivat häntä kalliiksi rotukissaksi. Koska Bruno ei asettunut anoppilaan, hän päätyikin minulle. Minulle oli selvää, että halusin pelastaa tämän kauniin ja ihmisläheisen kissan ja minulla olikin jo entuudestaan yksi kissa, Bella.
Brunon elämää
Bruno tuli Ródoksen kotiimme ja pikkuhiljaa kissat tutustuivat keskenään – he tulivat hyvin toimeen vaikka luonteeltaan olivat kuin yö ja päivä; Bella on tyypillinen kissa, kulki omia polkujaan kun taas Bruno oli luonteeltaan kovin koiramainen; hän ei lähtenyt pitkille vaellusreissuille ja halusi aina olla ihmisten lähellä ja rapsutettavana. Bruno kaipasi ihmisten seuraa todella paljon ja kävelikin aina vierellämme kuten koirat. Brunon omia huveja olivat mm. veden lipominen hanan alta sekä vessanpytyn napin painaminen; veden kohinan kuunteleminen oli hänelle hyvää ajanvietettä. Hän hyppeli pesukoneen päälle ja rämpytti joskus kylpyhuoneen valoja – hän oli viekas ja humoristinen kissa.
Bruno oli tutkimusten mukaan perusterve ja hän sai kaikki normaalit rokotukset. Muutimme Suomeen 2012 ja hän kotiutui myös Suomeen nopeasti. Bruno rakasti leikkiä ja juosta ympäri vanhempieni kesämökkiä ja pihapiiriä.
Sairastuminen
Viime kesänä 2017 juhannuksen aikaan kuitenkin Brunon ikä alkoi painaa ja saimme ensimmäisen varoituksen; juhannuksena yhtäkkiä hänen päänsä alkoi roikkua ja hän yritti takatassujen avulla nousta ylöspäin kompensoidakseen suppeaa näköalaansa. Eläinlääkäri antoi Brunolle lääkityksen, jonka avulla Bruno normalisoitui nopeasti ja oli taas oma iloinen itsensä.
Syksy meni normaaliin malliin kunnes tammikuussa 2018 sama juttu tapahtui, Brunon pää alkoi taas roikkua. Hän sai uudelleen saman lääkityksen mutta helmi-maaliskuussa vaistosimme, että sekään ei enää riittänyt. Viimeisinä päivinään Bruno oli levoton ja hän naukui voimakkaasti. Hän ei päässyt enää itse pomppaamaan sohvalle ja askeleet olivat tömähtäviä. Brunon viimeisenä iltana pidin häntä sylissäni olohuoneen sohvalla ja katsoimme yhdessä tv:tä koko perhe. Seuraavana aamuna soitin eläinlääkärille ja saimmekin ajan nopeasti. Eläinlääkäri tutki Brunoa ja näki liikkumisen olevan vaikeaa – hän kertoi, että pelkkä röntgen ei olisi riittänyt, vaan Bruno olisi pitänyt lähettää Vantaalle magneettikuvaukseen ja että todennäköisesti edessä olisi jonkun sortin leikkaus. Lääkäri epäili tyrää selkärangassa. Lääkäri kertoi myös, että koska Bruno oli jo ainakin 18-vuotias (emme tiedä tarkkaa ikää, sillä hän oli löytökissa), leikkauksessakin olisi omat riskinsä, eivätkä Brunon voimat välttämättä riittäisi enää.
Päätös
Teimme perheen kesken eutanasiapäätöksen, sillä emme halunneet Brunon kärsivän enää – hän oli elänyt pitkän ja iloisen elämän.
Surussa ja hässäkässä otin eutanasian ja hautauspalvelut eläinlääkäriasemalta, en edes tajunnut hakea niitä muualta. Näin kuitenkin myöhemmin Tähtipölyn mainoksen ja olin kuullut, että monet lemmikin omistajat hankkivat muistokoruja, joissa voi säilyttää lemmikin tuhkaa tai turkkia. Tähtipölyn tila Turun Portsassa oli idyllinen ja se tuoksui vanhalta puutalolta – sisälle mentäessä minulle tuli rauhallinen olo. Tällainen palvelu ei voi sijaita kaupungin keskustassa kaikessa hälinässä. Sain viettää rauhassa aikaa liikkeessä eikä kiire ollut mihinkään. Virpi on nainen ammatissaan: hän on ystävällinen ja tulee sellainen olo, kun olisi tuntenut pidempäänkin.
Hän esitteli minulle rauhassa erilaisia muistokorumahdollisuuksia. Halusin muistokoruja, koska Bruno oli ollut perheellemme erittäin rakas, ja meillä oli ihania muistoja sekä Ródokselta että Suomesta. Lopulta hankin useamman muistokorun. Koruista hopeiseen, jossa oli strasseja, laitoin sisälle Brunon turkkia, yksi muistokoru muistutti taas laivan ruoria ja merellistä Ródosta, toista kotiamme.
Lemmikistä luopuminen
Eutanasiapäätöksen tekeminen oli kivuliasta, ja ehdottomasti on ollut vaikeitakin hetkiä jälkeenpäin kun kotona kohtaa paikkoja, joissa Bruno vietti aikaa. Vaikka luopuminen tuntuu vaikealta, ei kannata pitää toista väkisin, jos lemmikki kärsii. Täytyy ottaa järki käteen ja tehdä vaikea ratkaisu, sillä menetystäkin kamalampaa olisi katsoa toisen kärsimistä. Sain pelastaa Brunon kaduilta ja pitää häntä hyvänä 18 vuotta – sen enempää en voi pyytää.
Terveisin,
Sari
Ródos / Turku
Tutustu Tähtipölyn palveluihin >>
Tutustu Tähtipölyn muistokoruihin >>
