Asiakastarina: Osa 2. Tofulla oli elämäntehtävä
Lue tarinan ensimmäinen osa täältä >>
Muutama kuukausi meni varovasti elellen, koitimme välttää ylimääräisiä rasituksia. Lenkit lyhenivät vain ulkona nopeasti kääntymiseen, hypyt sohvalle jäivät kokonaan pois ja lopuksi sänkyynkin Tofu pääsi vain avustuksella. Eteen tuli kauan sitten varaamamme ulkomaan matka, ja Tofu jäi koiravahtimme kanssa kotiimme asustelemaan 3,5 viikoksi. Kun tulimme takaisin Suomeen 18.12.2018 Tofu oli erittäin iloinen, hän oli pärjännyt reissumme ajan hyvin, ja jopa ollut välillä niin leikkisä, että hetkeksi oli unohtunut että oli kipuileva koira kyseessä. Mutta sitten muutaman päivän Suomessa oltuamme jotakin tapahtui; Tofu peruutti äkillisesti varoen pientä poikaamme, ja samalla hän liukastui – Tofun takajalat lähtivät alta, hän läsähti lattiaan, eikä enää päässyt siitä ylös itse. Mieheni auttoi Tofun takaisin jaloilleen, jonka jälkeen alkoi piinaavan pitkä ilta seuraten, miten Tofu ei enää päässyt itse menemään makuulleen, vaan seisoi jalat täristen pystyssä, vaikka silmistä näkyi että hän halusi maaten. Tästä tiesimmekin jo, että nyt on jo paikat sen verran rikki, ettei enää kivuistaan pääse edes makuulle mentyä itsekseen. Lopulta kannoimme hänet sänkyymme ja vietimme levottoman yön kuunnellen Tofun läähätystä.
Aamulla soitimme eläinlääkärille, joka sanoi että Tofulla oli jo hyvin vahvat kipulääkkeet käytössä, tästä vahvemmat takaisivat sen, että joulun pyhinä meillä makaisi tiedoton koira lattiallamme, haluaisimmeko oikeasti hänelle tällaisen joulun? Ymmärsin, että lääkäri yritti siinä vihjaista, että nyt on tullut aika…
Vaikean päätöksen aika
Kun kyseessä oli on meidän kaikista ihmeellisistä jutuista selvinnyt rakas Tofumme, perheenjäsenemme jota ilman en voi kuvitella perheemme elävän. Ei voinut olla vielä AIKA. Mutta oli perjantai, viikonloppu edessä, ja viikonlopun jälkeen joulunpyhät. Päätös oli tehtävä, ja se oli tehtävä pian. Mieltäni kylmäsi ajatus viedä Tofu eläinlääkäriin lopetettavaksi. Minua ahdisti jo sen miettiminen että viimeinen hetki on eläinlääkärissä, joka muutoinkin oli Tofun inhoama paikka. Ja kuinka kivulias viimeinen automatka olisikaan, kun Tofun paikkoja kolotti ja särki jo niin valtavasti. Vielä kylmempi ajatus oli, että sinnittelisimme vielä, ja yht äkkiä joulun pyhinä Tofun kunto romahtaisi niin, että joutuisimme lähtemään päivystykseen ja Tofun elämä päättyisi samaiselle metalliselle leikkauspöydälle, jossa hänen elämänsä meinattiin jo kerran kauan sitten päättää, virheellisesti.
Silloin, ihan yllättäen, muistin kaverini joskus kertoneen Tähtipölystä, joten soitin Virpille. Oli perjantai 21.12. ja jouluaatto olisi maanantaina. Juttelimme Virpin kanssa ja kerroin, että pahin painajaiseni on Tofun olon pahenevan joulun pyhinä ja että hänet joudutaan lopettamaan äkillisesti metallipöydälle päivystykseen. Virpi lupasi soittaa pian takaisin – hänen pitäisi ensin selvitellä mahdollisuuksiamme. Tunnin päästä hän soitti takaisin; yksi eläinlääkäri voisi tulla vielä samana iltapäivänä meille kotiin tekemään Tofulle kotieutanasian. Tämä oli viimeinen mahdollisuutemme, tämän jälkeen alkaisi viikonloppu ja joulunpyhät.
Olin surullinen ja paniikissa; voinko luopua Tofusta parin tunnin varoitusajalla? Mieheni uskoi kuitenkin, että tämä on paras vaihtoehto ja itsekin ajattelin, että en halua Tofun kärsivän.
Hyvästien aika
Sovimme eutanasiasta. Tuli tunne, että näin sen kuuluu mennä, näin oli tarkoitus. Ensinnäkin, Tofu oli sinnitellyt 3,5 viikkoa matkamme ajan, odottaen meidän kotiinpaluutamme ja yhdessä oloamme, vielä viimeisen kerran. Toiseksi, muistin yllättäen, aivan tyhjästä, Tähtipölyn ja heidän tarjoamat palvelut ja nyt eläinlääkäri pääsisikin näin lyhyellä varoitusajalle meille – tämän oli tarkoitus mennä näin.
Veimme Tofun vielä viimeiselle kävelylle, satoi lunta ja Tofu söi lumihiutaleita iloisena niiden sataessa maahan. Olimme saapumassa takaisin kotipihaan, kun eläinlääkäri Saara, Eläinlääkäripalvelu Valosta kurvasi pihaamme. Eutanasia tehtiin meidän sängyssämme – jossa Tofu nukkui kanssamme joka yö. Laitoimme pienen poikamme omaan pinnasänkyynsä siksi aikaa, kun me silittelimme ja halailimme Tofua matkalla viimeiseen uneen. Sitten lääkäri sanoi, että Tofu oli poissa. Haimme pienen poikamme vielä halaamaan Tofua hyvästiksi. Se oli herkkä hetki – hän painoi poskensa tiukasti Tofuun.
Tähtipölyn Virpi saapui meille myöhemmin, saatuamme ensin rauhassa viettää aikaa Tofua hyvästellen. Virpi oli todella lämmin ja oikealla tavalla sympaattinen, mutta kuitenkin asiallinen ja rauhallinen. Juttelimme Virpin kanssa vielä käytännön asioista, ja Tofu lähtisi Virpin mukana tuhkattavaksi. Käärimme Tofun hänen omaan rakkaaseen karvapeittoonsa ja laitoimme peitteeseen mukaan myös tyynyliinamme ja hänen lempilelunsa. Virpillä oli vielä autossaan kaunis vaalea peitto: siellä Tofu näytti vain lepäävän rauhallisesti päiväunillaan. Viimeiseksi, Virpi vielä halasi meitä ja antoi meille kauniin surukukka paketin. Tähtipöly ja eläinlääkäri Saara olivat saaneet kamalasta päivästä jotenkin luotua rauhallisen, kauniin ja koskettavan viimeisen hetken Tofulle. Kaikki hoidettiin niin tyylillä, taidolla ja tunteella. Se oli meille erityisen tärkeää, sillä Tofu oli pitkään meidän ainoa oma ihmisvauvamme – vauva, jota olimme yrittäneet mieheni kanssa jo vuosia saada, siinä onnistumatta. Tofu paikkasi pitkään tätä tyhjyyttä ja oli meille se lapsi, jota emme olleet saaneet.
Elämää Tofun jälkeen
Tofu oli äärimmäisen sympaattinen koira ja hän eli kaikessa mukana. Kun olin surullinen, hän oli tukenamme. Lasta yrittäessämme kohtasimme vuosien aikana monia pettymyksiä ja epäonnistuneita hoitoja – ilman mieheni ja Tofun tukea en olisi niistäkään selvinnyt. Uskon, että Tofu myös piti minua ja miestäni yhdessä vaikeina aikoina. Kun vihdoin tulimme raskaaksi, sairastuin hyperemeesiin. Tämä tarkoitti minulle sitä, että raskaus aiheutti erittäin rajua pahoinvointia ja selittämättömiä voimakkaita kipuja, joka johti ensimmäisten raskauskuukausien aikana 11kg:n painonpudotukseen ja sitä kautta sairaalaosastolle joutumista ja kotisairaalan antamaa pitkää suonensisäistä nesteytystä. Näinä kamalina hetkinä, kun makasin puolitiedottomana vessan lattialla ”halaamassa pyttyä”, Tofu tuli usein luokseni viettämään aikaa ja tökkimään nenällään varmistaakseen, olenko kunnossa. Uskon nyt, että Tofulla oli vankka elämäntehtävä; hän saapui Saksasta meille yllättäen, koska emme voineet saada lasta, oli perheessämme 12 vuotta tuomassa iloa ja sisältöä elämäämme ja kun hän näki, että perheemme kasvaa ja poikamme voi hyvin, oli hänen aika väistyä takavasemmalle. Hänen tehtävänsä oli valmis.
Muistoissamme
Olemme nyt odottaneet kevättä, ja aiomme haudata Tofun tuhkat omakotitalomme pihalle. Ostimme Tähtipölyltä hautakynttilänpidikkeen, johon laseroitiin Tofun kuva. Kuvassa Tofulla on litimärkä turkki, mutta valitsimme kuvan, koska se oli viimeisiä ihania hetkiä kesältä 2018, kun olimme mieheni vanhempien mökillä ja Tofu sai uida siellä sydämensä kyllyydestä.
Terveisin,
Mona
