Perheen kolme kissaa – asiakastarina äidiltä ja tyttäreltä
Ninni
Perheessämme on aina ollut eläimiä, ja olen ollut kissarakas koko elämäni. Perheemme vietti paljon aikaa Vaasan Kissatalolla, jossa kodittomista kissoista huolehditaan ja heille etsitään uusia rakastavia koteja. Äitini oli jo pitkään monella visiiteillämme ihaillut yhtä kissaa, mutta ei koskaan raaskinnut tehdä päätöstä, sillä hän oli jo menettänyt lemmikkejä aiemmin. Kyseisellä kissalla, Ninnillä oli jo huono ”tuomio” Kissatalolla, sillä hän oli ollut siellä jo pitkään ja oli luonteeltaan temperamenttinen. Yhtenä jouluna n. 15 vuotta sitten päätin poikani kanssa, että hankimme Ninnin äidilleni lahjaksi – olihan hän tottunut aina olemaan kotonaan kissojen kera.
Äitimme tiesi heti mitä paketissa oli, kun saavuimme pihaan kantokopan ja punaisen rusetin kera. Ninnistä tuli äidin kissa, ja hän rakasti sylittelyä ja silittelyä, mutta muista ihmisistä hän ei paljoa välittänyt. Muutama vuosi sitten Ninni lakkasi yhtäkkiä syömästä ja hänen vointinsa heikkeni nopeasti. Ninni menehtyi äkillisesti äitimme kotiin. Tiesin Vaasan Tähtipölystä jo aiemmin ystävyyssuhteeni takia, joten otin yhteyttä Tähtipölyyn ja vein Ninnin tuhkattavaksi. Äitini ei halunnut tulla mukaan Tähtipölylle, sillä se oli liian kova paikka.
Minkki
Koska Kissatalo oli perheemme ”vakipaikka”, tuttuni joka työskenteli siellä kysyi, ottaisinko itselleni raskaana olevan kissaemon hoitoon. Valitettavasti en pystynyt, sillä työni oli kiireistä ja lemmikkejä löytyi jo omasta takaa. Mainitsin asiasta ystävälleni, joilla oli lapsia ja omakotitalo ja he lupasivat ottaa emon hoitoon. Kun menin noutamaan emoa ystävääni varten, hän olikin jo synnyttänyt ja kolme suloista pentua oli tullut maailmaan. Sydämeni heltyi ja otin yhden pennuista lopulta itselleni, Minin. Toinen jäljellä olevista pennuista meni nopeasti jollekin perheelle, mutta kolmas pentu, hieman ”tusinapennun” värinen jäi Kissataloon pidemmäksi aikaa. Kissatalo oli nimennyt hänet Minkiksi.
Kävimme katsomassa Minkkiä vuoden verran ja yhtenä kertana sovimme, että jos Minkki on edelleen siellä, otamme sen itsellemme. Nyt meillä oli siis kaksi pentua samasta pentueesta. Mini ei kuitenkaan hyväksynyt Minkkiä lainkaan, joten hän muutti hetken ajan päästä mummolaan eli äidilleni. Hän pärjäsi siellä paremmin. Minkki oli valtavan ihmisläheinen ja kova kehräämään. Hänelle tuli jokin ihosairaus, ja käytimme häntä paljon lääkäreillä. Häneltä löydettiin kasvain, joka leikattiin ja hän sai tötterön päähän, ettei haava aukeaisi. Ihosairauden takia haava ei kuitenkaan parantunut normaalisti ja ihosairaus oli niin kroonistunut, että Minkin haava aukesi jatkuvasti. Muuten Minkki oli elinvoimainen kissa ja istui aina kiltisti keittiön pöydän nurkalla, kun puhdistin ja hoidin hänen haavansa. Aloin pohtia, pitäisikö Minkistä päästää irti. Yhtenä iltana äiti soitti ja sanoi että Minkki ei ole enää itsensä; hän kulki alhaalla ja kurnutti.
Menimme paikalle ja Minkki oli kulkeutunut omaan pieneen nurkkaansa, alustansa päälle. Näin, että kyse on viimeisistä hetkistä. Hän nosti selän korkeaan kouruun, hengitti muutaman kerran todella raskaasti ja sitten veti viimeisen henkäyksensä. Hetki oli järkyttävä ja surullinen koko perheelle. Myös Minkki vietiin Vaasan Tähtipölylle tuhkattavaksi 2015.
Mini
Mini oli Minkin kanssa samasta pentueesta, syntyi vuonna 2002 ja hän jäi meille Minkin lähtiessä äitini luokse. Mini oli persoonallinen ja rakas kissa – hän oli pumpulisen pehmoinen ja hänellä oli valkoinen tuuhea turkki, ja musta puuhkahäntä.
Vuonna 2014 ostimme mökin ja Mini alkoi olla jo vähän vanha. Hän ei enää viihtynyt mökillä, eikä jaksanut ajomatkoja sinne. Annoin Minin äidilleni viimeisiksi vuosiksi, sillä hänen kissansa olivat menehtyneet, eikä Mini enää pystynyt matkustamaan kanssamme. Olin päivystyksessä joulukuussa 2016 loukkaantuneen jalkani takia, kun äitini soitti ja kertoi että Mini on huonossa kunnossa, hän makoilee ja venkoilee vain. Oli myöhäinen ilta, mutta lopulta lähdimme poikani kyydillä äidilleni.
Emme ehtineet perille, kun äiti soitti ja sanoi että Mini oli mennyt keittiöön, ja sieltä oli kuulunut kauheaa haukkomista. Äitini ei ollut uskaltanut mennä katsomaan. Kun saavuimme paikalle, löysimme Minin menehtyneenä siltä paikalta. Mini oli kissani, ja hänen menettäminen todella kova paikka. Sain kuitenkin lohtua siitä, että sain halata häntä viimeisen kerran ja hyvästellä hänet. Mini vietiin Vaasan Tähtipölyyn tuhkattavaksi muiden lemmikkiemme tapaan.
Ajatukset nyt
Minkki lähti niin nopeasti, että siinä ei ollut mitään tehtävissä, mutta olen monesti pohtinut, jäikö minulta jotakin huomaamatta Ninnin ja Minin kanssa, tai halusiko äitini pitää kissoista niin kovin kiinni, että hän ei ollut täysin rehellinen kissojen voinnista tai kykeneväinen huomaamaan heidän tilaansa. Rakkaus tekee meistä sokeista. Ajattelen, että Minin ja Ninnin kohdalla olisin tehnyt eutanasiapäätöksen, jos olisin tiennyt heidän olevan niin väsyneitä. Suru on muuttanut muotoaan moneen kertaan ja se on erilaista jokaisen lemmikin kanssa. Edelleen heitä muistellessa kyyneleet nousevat silmiin, vaikka muuten menetys ei olekaan enää pinnalla arkielämässä.
Mielestäni Tähtipöly on aivan huippupalvelu, erityisesti sillä meidänkin perheellä on kokemusta ajoista ennen Tähtipölyä kun lemmikit ovat lähteneet tuhkattavaksi johonkin tietämättömään määränpäähän, ja tuhkia on saanut jonottaa postipalveluissa.
Kaikilla kolmella kissalla on myös uurnat Tähtipölyn kautta. Kaikilla on kauniit puiset uurnat, jotta ne voi tarvittaessa myös haudata. Vaikka Mini viettikin viimeiset vuotensa äitini luona, hänen uurnansa on kuitenkin minulla, sillä alun perin hän oli minun kissani. Koen Tähtipölyn toiminnan läheiseksi, ja koska tilanne on tunteikas ja tärkeä niin palvelunkin pitää olla samalla aaltopituudella. Tähtipölyn jälkeen, en ole harkinnut muita vaihtoehtoja. Toivoisin, että jokainen saisi nauttia eläinten läheisyydestä, mutta myös saisi mahdollisuuden päästää heistä irti oikealla hetkellä.
Terveisin,
Erja,
Vaasa
