Ensimmäinen koirani antoi idean Tähtipölyn perustamiseen
Miten yritykset syntyvät
Usein erilaisissa keskusteluissa, ainakin yrittäjien välisissä, kysytään milloin yritys on aloittanut toiminnan. Silloin saamme tietää aloitusvuoden ja kauanko toiminta on jatkunut. Omasta mielestäni vuosilukuun perustuva tieto on pintaraapaisu yrityksen synnystä.
Itseäni kiinnostaa: Miten yrittäjä on ohjautunut alalle, ja mistä päätös yrityksen perustamiseen on tullut? Yleensä syynä on intohimo ja halu tehdä omaa haavettaan.
Tunnekipinä omasta elämästä
Tähtipölyn ajatus syntyi vasta vuosia myöhemmin, kokemuksesta, kun olin ensimmäisestä koirastani luopunut. Olihan minulla koiria ennen ollut vihreä undulaatti Tipi. Toinenkin undulaatti, hänkin Tipi, mutta II. Tipi II oli väriltään sininen ja siirtyi ystävälleni, kun äitini allergisoitui. Kalojakin oli useita -ei turhaan heitä sanottu miljoona kaloiksi.
Kuitenkaan kalojen ja undulaattien menetys ei itkuja suurempaa tunne muistoa ole minulle jättänyt.
Kissakin tuli hankittua heti, kun muutin kotoa omilleni. Ihana mustavalkoinen pikku kissanpentu nimettiin Misuksi. Vaikka olikin poikakissa. Misun menetys oli kauhea, koska hänet ampui joku. Kokemus ei herättänyt vielä ideaa, vaan ainoastaan epäluottamusta ihmisiin ja syvää surua.
Mutta koira. Japaninpystykorva Rosita. Kun hän tuli minulle, alkoi rakkaus kaikenlaiseen koiraharrastukseen. Olin toivonut koiraa vanhemmiltani ylitse muiden lahjojen koko nuoruuteni. Kotiväki ei siihen lämmennyt. Pikemmin ihmetteli, miten voin haluta koiran, sillä olin pelännyt pikkulapsesta asti koiria. Kiitos siitä, setäni airendalinterierri Boy! Hän kaatoi minut lapsena, ja säikähdin pahasti. Haluni saada koira, voitti pelon koiria kohtaan <3.
Rosita hankittiin ystäväksi, eikä ollut väliä muuta kuin ihanuus ja terveys. Rotumääritelmä ei Rositalla täyttynyt, sillä paha alapurenta esti koiranäyttelyyn osallistumisen.
Rosita oli hassu koira, pentuna hän söi poikaystäväni isän kravatin lähes kokonaan. Hädissäni yritin miesten pukuliikkeistä etsiä uutta, edes samanväristä vanhan tilalle. Toko-kilpailuissa hän saattoi kesken suorituksen juosta auton luokse. Katsojilla oli hauskaa! Minua kylläkin taisi pääkoppaa silloin kiristää pahasti. Rosita rakasti kaikkea mikä oli epämääräistä ja haisevaa. Valkoisen koiran kanssa kävely metsästä kotia ruskeana ja haisevana aiheutti hupia naapureissa.
Ystäväni saattoivat sanoa, että näkivät autoni Vaasan keskustassa ja Rosita oli tosi vihainen kun häntä katsoi, näytti hampaita. Alapurenta oli todella hämmentävä joillekin. Rosita joutui kerran todella ikävään tilanteeseen. Saksanpaimenkoira karkasi juoksunarustaan hänen kimppuun. Silloin oli todellakin hätä suuri, kun päivystävälle eläinlääkärille vietiin vakavasti loukkaantunutta lumipalloani. Onneksi selvisimme siitä. Rosita oli voimakastahtoinen ja johtaja. Hän määräsi kaapin paikan nuoremmille perheen koirille.
Rosita oli terve koira, vanhetessaankin fysiikka kesti hyvin. Häneltä kuulo ja näkö heikkenivät, pahin oli kuitenkin dementia, jolloin Rosita oli poissa yhteisestä maailmastamme.
Rosita oli sydämien valloittaja. Rosita oli aivan mahtava ensikoira minulle, opettavainen monessa suhteessa. Yhteiset kokemukset olivat todellakin omanlaisia ja luopuminen oli itselleni kokemus, jonka aiheutti mieleeni ja sydämeeni kaaosta pahimmillaan. Siksi siitä kokemuksesta mieleeni alkoi muodostua kysymys -Miten voisi asiat tehdä erilailla?
Suuren arvokkaan muiston Rosita jätti minulle. Ajatus eläinten hautaustoimistosta jäi pyörimään päähäni. Osittain työkokemukseni ansiosta yrityksen perustaminen valtasi mieleni ja rohkaistuin vuosia myöhemmin toteuttamaan sen. Nyt teen työtä joka on ‘omaani’. Nyt saan tehdä työtä, jolla on merkitys itselleni ja asiakkaillemme. Tutustu lisää: Tarina jatkuu Tähtipölyn sivuilla >>
Kannusta kaikki valitsemaan oman polun, joka tuntuu hyvältä.
Virpi