Lemmikin polku ei ole ihmiselämän pituinen

Lemmikit ovat meille rakkaita; heidän kanssaan kuljemme arkipäivää yhdessä useat vuodet. Kun lemmikki saapuu kotiin/perheeseen nautimme uusista hetkistä, omistaudumme kokemukseen suurella innolla ja uteliaisuudella.

Hoivaamme, hellimme erilaisin tavoin ja hankimme varusteita. Keräämme ja kartutamme tietoa eri lähteistä saadaksemme tietoa lemmikin lajille olennaisista ominaisuuksista. Tavoitteena on oppia ymmärtämään mm. lemmikin elekieli ja käyttäytyminen. Polku vie läpi eri vaiheiden niin oman elämän kuin lemmikin elämän.

Sitoutuminen ja luopuminen lemmikistä

Lemmikkiä harkitessa muistutetaan aina erityisesti siitä, että sitoudutaan huolehtimaan lemmikistä hänen elivuosien ajan: koirasta n. 10 vuotta ja kissoilla joskus jopa 20 vuotta. Kuka haluaisi tässä vaiheessa edes viitata siihen kuinka tuskallista, ahdistavaa ja surullista on, kun tuo pitkänä pidetty aika onkin yhtäkkiä mennyt ja lemmikki alkaa oireilla vanhuuttaan?

Lemmikin vanhuuden vointi ja päätös siitä, milloin on oikea hetki päästää irti, on haastava.  Kuitenkin meidän on täytettävä sitoumus ja hoitaa viimeiset askareet huolella, lemmikin parasta ajatellen. Ja se on myös parasta lemmikin omistajaa ajatellen.

Olen huomannut, kuinka usein lemmikin omistajat ovat pahasti järkyttyneitä, kun lemmikki on nukutettu ikiuneen. Emme osaa varautua tilanteeseen, ajatuksin tai mielikuvin. Sivuutamme ikävän tosiasian mielestämme, vaikka tiedostaisimme vanhuksen vanhuudenoireet tai sairauden.

Henkinen valmistautuminen

Tähtipölyn ajatus on ennen kaikkea ottaa nämä asiat esille, jotta olisimme avoimia tosiasioita kohtaa, ja helpotamme näin oman itsemme olotilaa. Ajatellessa lemmikin parasta, tiedostaen ja tarkkailen hänen tilannettaan jatkuvasti, huomaamme muutokset lemmikissä.

Lemmikin kanssa päivittäinen eläminen saattaa myös sokeuttaa omistajan näköalan oikeaan tilanteeseen, ja siksi on hyvä kääntyä eläinlääkärin puoleen tarkastamaan tilannetta. Samoin on mielekkäämpää miettiä, kuinka toivomme asioiden järjestyvän ennen kuin syntyy ahdistava tuleva eronpäivä, jolloin kaikki asiat olisi miettimättä.

Olemme itse toisaalta hyvässä asemassa, kun lemmikin elo on lyhyt, niin me saamme elinaikanamme hoitaa ja helliä useaa ihanaa erilaista lemmikkiä, joilla on kaikilla oma persoonansa. Kun tiedostamme lemmikin lyhyen elon ja viimeinen matka hoidetaan lempeästi, kokemukset ja muistot rikastavat mieltämme pitkään.

Itse en muista tiedostaneeni 20 vuoden iässä, lemmikin elämän pituutta ‘oikeasti’. Kyllähän se oli selvä että lähtevät täältä aiemmin pois, mutta kyllä asia sai uuden näkökulman ensimmäisen lemmikin menehtyessä.
Muistatko itse, miten olet suhtautunut lemmikin elämän pituuteen, ensimmäisen lemmikin hankkiessa?