Suru lemmikin menetyksestä

Meidän tapa olla näyttämättä surua tulee historiasta

Kirjoittaja 27.11.2017 huhtikuu 19th, 2018 Ei kommentteja

Olin Pohjois-Pohjanmaalla 15.11. kuuntelemassa FT Mari Pulkkisen etäluentoa: Otan osaa, jos osaan. Kuinka kannatella surevaa? Olisi ollut kiinnostavaa tavata hänet henkilökohtaisesti, mutta katsoin että Kuusamo oli maantieteellisesti aika kaukana Turusta, joten päädyin Ylivieskaan etäkoulutukseen. Koulutuksessa käsiteltiin kohtaamaamme surua työssämme, kun asiakas on menettänyt läheisen. Minullekin kiinnostava aihe siinä mielessä, miten voin poimia asioita lemmikin omistajien tuntemuksiin lemmikin menetyksessä.

Suomalainen suru

Luento antoi uutta tietoa ja oivalluksia, joita en ollut edes ajatellutkaan. En ollut tietoinen että surutyö-käsite perustuu psykoanalyysikehittäjänä tunnettuun Sigmund Freudin (1856-1939) oivallukseen, joka on tapahtunut 100 vuotta sitten. Sanan sisäinen merkitys on tavallaan kadonnut, joten on aiheellista selventää, mitä itse tarkoitan käyttäessäni sanaa. Kun käytän surutyö-sanaa, se kuvaa lemmikin omistajan surulle annettavaa tukea. Tuki sisältää valmistelua lemmikin luopumisesta esim. keskustellen surusta, ikävästä ja ahdistuksesta suuren asian äärellä. Osalla lemmikin omistajista, ei ole ketään kenelle tunteensa ja surunsa kertoisi, siksi me ’tähtipölyläiset ’olemme olemassa. Olemme kuuntelemassa ja kysymässä miltä tuntuu ja halutessa voi keventää sydäntään meille.
Kun 100 vuotta tulee täyteen Freudin surutyö-termistä, niin Suomi juhlii samanaikaisesti 100-vuotista itsenäisyyttään. Menneisyytemme kuoleman ja surun käsittelyssä on pitkälti syntynyt Suomen sotien, sisällissodan, talvi- ja jatkosodan perusteella. Kun juhlavuotta vietetään, nousee historiasta asia, jolla varmasti on ollut suuri merkitys yhteiskunnassamme.  Se miten käsittelemme tänä päivänäkin kohdatessamme kuoleman, ja voiko sitä surua julkisesti näyttää? Sotien aikana sankarihautoihin on laskettu 90 000–100 000 sankarivainajaa. Kuoleman ollessa läsnä vaimoille tai vanhemmille, menetyksestä ja hautajaisista selviydyttiin urheudella ja ikään kuin uhrauksella isänmaamme puolesta. Ei annettu surun näkyä, vaan hoidettiin tilanne.
Kuolema oli ennen lähempänä arkeamme. Menehtynyttä säilytettiin piharakennuksissa ja talleissa, jolloin toi lohtua käydä hyvästelemässä lähimmäinen useampaakin otteeseen. Kuolema siirtyi 1970-luvulla laitoksiin. Näin ollen olemme erkaantuneet tilanteesta entuudestaan. Harva on nähnyt kuolleen ihmisen.

Tänä päivänäkin historia näkyy hautajaiskäytännössä, kun on pyrittävä toimia hillitysti. Emme halua korostaa suuria tunteen purkauksia tai romahduksia. Sen lisäksi, että hoidetaan kaikki mahdollinen byrokratia asiaan liittyen, pyritään myös olemaan hiljaa -ikään kuin vaieten omasta surusta. Odotamme usein, että surija haluaa keskustella menetyksestä itse, eikä uskalleta kysy ja aloittaa keskustelua kohteliaisuudesta. Pelkäämme surua ikään kuin se saattaisi tarttua.

Miten siis nykyään ajatellaan surua?

Tänä päivänä yhä puhutaan vaiheista ja miten surusta selvitään. On olemassa kaavioita, joiden mukaan suru etenee tai miten 5-7 vaiheessa selviää surusta. Me kaikki koemme surua ja siitä on hyvä keskustella. Surun tuntemus on aina henkilökohtainen ja vahvasti kiinni silloisesta elämäntilanteesta. Yhteiskunta mittaa ja tavoitellen, että suru loppuisi, mutta eihän se lopu. Suru muuttaa muotoaan ja elää meissä niin kuin kaikki tapahtumat muokaten meitä.

Näen paljon yhtäläisyyksiä surun käsittelyyn lemmikin menehtyessä. Osalle omistajista lemmikki on heille ainut läheinen. Osalla omistajista läheiset eivät ymmärrä lemmikin aiheuttamaa surua ja sitä vähätellään. Onko ihme, ettei surusta halua kertoa kellekään?
Meidän pitäisi pysähtyä kuuntelemaan ja kyselemään läheistemme vointia – erityisesti kertoa ottavamme osaa ja olevamme pahoillamme jos läheinen on kokenut menetyksen. Surun kanssa ei saa jättää ketään yksin.

Uskon kuitenkin tämän päivän ihmiset ovat rohkeampia kertomaan tuntemuksistaan, kun vuosikymmeniä aiemmin. Kun ystävällä on surua, oli sen aiheuttanut mikä tahansa tapahtuma – mehän uskalletaan myös kysyä hänen vointiaan!

Virpi

Jätä kommentti kirjoitukseen