Lemmikin kuolemaa saa surra – surun neljä vaihetta
Lemmikin kuolemaan on vaikea valmistautua, sillä kuolema ja sitä seuraava suru yllättää aina. Surutyössä voidaan ajatella olevan neljä eri vaihetta, mutta suru ei välttämättä etene lineaarisesti vaiheesta toiseen. Se aaltoilee eri vaiheiden välillä.
Surun kesto ja eteneminen riippuu menetyksen suuruudesta ja itse surijasta. Elämäntilanne ja aikaisemmin kohdatut menetykset määrittelevät kuinka suru etenee.
1) Shokkivaihe
- tapahtumaa on vaikea uskoa todeksi
- olo voi olla epätodellinen ja hajanainen
- ihminen joko lamaantuu tai reagoi voimakkaasti (itkee, nauraa, suuttuu)
2) Reaktiovaihe
- tapahtunut aletaan ymmärtää todeksi
- tapahtunutta on tarve kerrata yhä uudelleen ja uudelleen
- sureva keskittyy käytännön asioiden hoitoon, eikä suru välttämättä näy ulospäin
3) Käsittelyvaihe
- sureva käy läpi menetystä: monenlaisia tunteita voi herätä, kaikki ovat yhtä oikeita (ikävä, kaipaus, viha, katkeruus, pelko)
- sureminen on tunteiden kohtaamista ja käsittelyä
4) Sopeutumisvaihe
- vähitellen löytyy uusi tasapaino, menetys asettuu osaksi omaa elämänhistoriaa
- menetys muuttuu vähitellen muistoiksi, se ei herätä enää niin voimakkaita ja tuskallisia tunteita kuin aikaisemmin
- sureva löytää uudelleen elämäniloa ja hänellä on voimia muuhunkin asioihin kuin suremiseen
- menetystä voi muistella esim. sytyttämällä kynttilän, käymällä haudalla tai erityisellä muistelupaikalla
Suruprosessissa ihminen kohtaa tapahtuneen herättämiä tunteita: kaipausta, ikävää, syyllisyyttä ja pettymystä. Surun ilmaiseminen ja sosiaalisen tuen saaminen edesauttavat surijan hyvinvointia. Kukaan ulkopuolinen ei pysty arvioimaan surun määrää. Surressa jätetään jäähyväiset menetetylle. Kuolema on aina myös menetys, joka muistuttaa meitä omasta haavoittuvuudestamme ja elämän arvaamattomuudesta.
Asiantuntija psykoterapeutti Terhi Kotilainen