Lemmikistä luopuminen

Lemmikin kipu on vaikea tunnistaa

Kirjoittaja 17.6.2018 Ei kommentteja

Lemmikit peittelevät kipua

Rakkaus lemmikkiä kohtaan tarkoittaa luopumista silloin, kun eläimen hyvän elämän ennuste ei enää täyty. Eläimen meille antama uskollisuus on palkittava niin, ettei eläin joutuisi tuntemaan tarpeetonta kipua ja tuskaa, vaan se pääsisi kärsimyksistään silloin, kun muuta ei ole enää tehtävissä.
Lemmikin sairastumista voi olla kuitenkin vaikea tunnistaa, koska se ei välttämättä valita kipua. Tällöin vaarana on kivun muuttuminen vahingolliseksi tottumukseksi, jossa kipu on läsnä jatkuvasti. Kipu on huomaamattomuudestaan huolimatta kuitenkin haitallista lemmikille ja ihmisen vastuulla tunnistaa ja lievittää.

Yleinen harhaluulo on, että jos eläin leikkii, juoksee tai haluaa kilpailla, sillä ei ole kipuja. Esimerkiksi monilla koirilla on kuitenkin niin vahva rodulle ominainen vietti toimintaan, etteivät ne työskennellessään välitä kivusta. Toiset lemmikit voivat taas jopa peitellä esimerkiksi ontumista, koska ne pelkäävät tulevansa laumansa hylkäämäksi.

Eläimet ilmaisevat kipua monella tavalla. Reaktion laatu riippuu kivun merkityksestä kussakin tilanteessa. Omistajan velvollisuus lemmikkiään kohtaan on tarkkailla ja lukea mahdollisia kivun merkkejä sen käyttäytymisestä. Tarkkavainen lemmikin omistaja huomaan lemmikin poikkeavat tilanteet, jotka näkyy hiukan lemmikin käyttäytymisessä.

Akuutin kivun tunnistettavia oireita:

  • Kiihtynyt sydämen syke
  • Tihentynyt ja pinnallinen hengitys
  • Suurentuneet pupillit
  • Supistuneet verisuonet
  • Kroppaan kertyy nestettä ja eläin turpoaa
  • Kuiva suu
  • Vähentynyt virtsaaminen
  • Jännittynyt keho

Kroonisen kivun oireita on vaikea tunnistaa:

  • Krooninen kipu voi näyttäytyä häiriökäyttäytymisenä kuten ylivilkkautena tai aggressiivisuutena.
  • Kivusta kielivät muutokset käytöksessä ovat esimerkiksi, että lemmikki ei enää halua kiivetä portaita. Se ei halua tehdä pitkiä kävelyitä tai se alkaa murista muille koirille tai ihmisille.
  • Masennus, pelko ja avuttomuus ovat oireita kroonisesta kivusta.
  • Krooninen kipu voi aiheuttaa kivuntunnon herkistymistä. Silittäminen voi muuttua kivuliaaksi kokemukseksi.
  • Hermovauriot ja nivelrikot altistavat krooniselle kivulle.
  • Kipu muuttuu krooniseksi, kun kivun kesto jatkuu yli normaalin ajan – yli muutaman viikon.
  • On tärkeää aloittaa kivun tehokas hoito riittävän varhain.

lähde www.kennelliitto.fi
Asiantuntija eläinlääketieteen tohtori Anna HielmBjörkman

Jätä kommentti kirjoitukseen