Eutanasiapalvelut

Eutanasia lempeästi

On luonnollista itkeä ja kokea vaikeaksi lemmikin poismenon hyväksyminen. Voimme kuitenkin aloittaa ajoissa lemmikin viimeisen matkan järjestelyn ja totutella ajatukseen lemmikin poistumisesta. Huomioon tulee ottaa omat ja perheenjäsenten toiveet sekä tietysti rakkaan lemmikin vointi – silloin teemme lopulta parhaan päätöksen, ja voimme myöhemmin muistella kauniita viimeisiä hetkiä sekä lohduttautua ajatukseen, että lemmikin ei tarvinnut kärsiä. Meille on lemmikin voinnin lisäksi tärkeää ottaa huomioon lemmikin perhe/omistaja valmistautuessa hetkeen, jolloin suru on suurimmillaan.
Siksi tarjoamme mahdollisuuden järjestää lemmikin eutanasiaa kahdella vaihtoehdolla, haluamaanne valintaa kunnioittaen.

Kotieutanasia on rauhallinen ja kunnioittava vaihtoehto

Kotieutanasia valitaan silloin, kun halutaan lemmikille rauhallinen jäähyväishetki ilman muita häiriötekijöitä. Kotona järjestetty eutanasia on helppo toteuttaa ja lemmikki saa olla tutussa ympäristössä.  Tilanne tuntuu silloin kaikille niin lemmikille kuin perheenjäsenillekin turvalliselta ja loppuun mietityltä asialta. Voit viettää viimeisen hetken nojatuolissa silittäen lemmikkiäsi rauhoittaen tilanteessa. Kotieutanasia saattaa myös olla paras vaihtoehto perustuen lemmikin vointiin esim. jos lemmikin on kivuliasta liikkua, tai sillä on huono näkö tai kuulo.
Perheelle ja lemmikille voi olla muitakin rakkaita paikkoja, joissa eutanasian voi suorittaa kuin koti. Uurnankin voi laskea lähes minne tahansa tärkeään paikkaan.  Myös omistajan kannalta on mielekästä olla omassa kodissa tai mökillä, sillä siellä voi vapaasti näyttää tunteet – itkeä ja surra ilman, että tarvitsee miettiä mitä muut ajattelevat tai että olisi kiire lähteä. Eutanasian jälkeen on aina parempi pysyä poissa liikenteestä, sillä eutanasian aiheuttama suru ja järkytys voivat vaarantaa turvallisuuden liikenteessä. Kotona voi käpertyä rauhassa nojatuoliin ja itkeä ikävää.

 Perinteinen eläinlääkäriklinikkakäynti

Eläinklinikoilla eutanasia voidaan omistajan toiveesta toteuttaa myös perinteiseen tapaan. Silloin asiakkaamme ilmoittaa mitä eläinklinikkaa käyttää ja sovimme lemmikin noudon eläinlääkäriklinikalta.
Aina lemmikin lähdön hetkeä ei voi ennakoida; vaikka hetki olisikin suunniteltu, tilanne lemmikillä saattaa muuttua nopeasti. Silloin on pikimmiten turvauduttava nopeaan eutanasia-ajan varaukseen tutulta eläinklinikalta tai päivystävältä taholta, jotta lemmikin ei tarvitse kärsiä.

 Lemmikin eutanasia kotonasi

Palvelumme toimii silloin kun olemme ennakoidusti järjestelemässä eutanasiaa lemmikillesi.
Eutanasiapalvelut ovat käytettävissä arkisin  yhteistyö eläinlääkäreitämme käyttäen seuraavasti:

Maanantaisin , keskiviikkoisin klo 8 -16
Tiistaisin ja torstaisin klo 8-18
Perjantaisin klo 8 – 15

Tähtipölyn Turun eutanasia tuhkausnoudot ajottuvat ilta-aikoihin, sopimuksen mukaan.

Akuutissa tilanteessa on turvauduttava nopeaan eutanasia-ajan varaukseen tutulta eläinklinikalta tai päivystävältä taholta, jotta lemmikin ei tarvitse kärsiä.

Ota yhteyttä